Kävelin sisään. Haju. Se haju joka tuli nenääni oli tuttu. Kiinalainen ruoka. Loistavaa, ajattelin. Kirjoitin oli kädessäni. Katselin edessäni olevaa lukittua ovea. Se oli kiinni. Se ei auennut. Samalla muistin jotain. Avain jonka olin saanu vuokraemännältäni oli taskussa. Se sopi lukkoon. Pääsin aulaan sisälle. Tunsin itseni ranskalaiseksi katsoessani postilaatikkoja. Hissi ei ollut kerroksessa. Katsoin portaita. Lähdin nousemaan ylöspäin oman kehoni voimin. Samalla ihailin omaa katsettani peilistä. Haiseva, pahansuopainen, ruma ihminen tuijotti takaisin. Tajusin etten se ollutkaan minä. Kävelin ylöspäin. Jokainen verho oli vinossa. Vain olinko vain minä? Musiikkia kuului jostain. Klassista. Ehkä Bachia. Askel ylös. Tunsin maitohapot. Olin oikeassa kerroksessa. Palosuojattuja. Hyvä. Avain meni takerrelen oveen. Jossain haisi pahasti pesuaine. Ehkä sini. Monta muuttoa.Yksi joka minulla oli jo takanani. Avasin oven. Hotellihuoneeni tervehti minua täysin samanlaisena kuin olin sen jättänytkin. Haju. Viemäri haisee. Lasken vettä. "Ei en tarvitse lisää". Avaan ikkunan. Jyrinää. Kaikenpuolista kakofoniaa. Katoan. 

Herään tuolista. Kylmä. Hyvin kylmä. Suljen ikkunan. Lopetan oluen joka on kädessäni.Tanssin hetken. Mieli transsissa. Peitto.Tyyny. Uni.

Kuulen jyrinää. Vaaleatukkainen nainen katsoo minua silmiin. "Kuka sinä olet?". "En kukaan". Vesi kiehuu hitaasti. Painan kahvin valmiiksi ja kurkistan maailmaa. Synkää. Absurdia. Puen. Lähden ulos.